Toimintasuunnitelma 2020
Peli-illat
Viikottaiset peli-illat järjestetään tiistaisin ja perjantaisin (yht n. 102 kpl) Aalto Yliopiston Learning Hubissa (Otakaari 1 Otaniemessä). Peli-illoista tiedotetaan uusille potentiaalisille jäsenistölle ympäri Otaniemeä leviteltävin julistein, syksyn orientaatiotapahtumissa mainostaen sekä sosiaalisessa mediassa.
Muu perustoiminta
Vuoden aikana harkitaan pelileirien järjestämistä. Sierla on pysyvästi kiinni ja Luukki ikuisesti remontissa, joten Espoon kaupungilta on tarjolla vain Kattilaniemen keskus. Kurryn leireille voisi tehdä taas exkursioita?
Saunoja järjestetään syksyllä 2-3: fuksisauna ja Linnan vastaanoton yhteydessä järjestettävä sauna. Lisäksi mahdollisesti kevätsauna.
Lautapelikilpailuihin tullaan osallistumaan edellisten vuosien tapaan. Esseniin Spiel-messuille ei välttämättä tänä vuonna lähdetä. SM-kisoihin menemme puolustamaan meille kuuluvaa mestaruuttamme.
Miniatyyripelit
ORC:n pelaajat kokoavat tänäkin vuonna ETC-joukkueen ja lähtevät Suomea edustamaan ETC-kisoihin. Kisat ovat tänä vuonna Luxemburgissa. Kisajoukkueessa on 8 pelaajaa ja lauma avustajia. ORC:n pelaajat pelaavat 9th Age peliä. Lisäksi ORC:n miniatyyripelaajat järjestävät turnauksia ja osallistuvat kotimaassa useisiin turnauksiin mm. Talvisotaan ja Ropeconiin. Kisat kokoavat pelaajia naapurimaista asti. ORC:n pelaajat eivät pelkästään pelaa, vaan ovat myös tärkeässä osassa kehittämässä koko pelin sääntöjä Euroopan tasolla ETC-organisaation luottamustehtävien kautta.
Roolipelipäivät
Roolipelipäiviä ja yleistä roolipelailua yritetään elvyttää etenkin alkusyksyllä.
MTG-pelit
Cube draft-iltoja pidetään jatkossakin ja yritetään pitää joka toinen viikko tiistaisin pelaajien saatavuuden mukaisesti. Koska pelimuoto ei ole sopiva uusille pelaajille, mietittiin muita pelimuotoja. Esimerkiksi ORC:n tai veteraanipelaajien korttikokoelmasta voisi rakentaa yksinkertaisia pakkoja ja opettaa pelin perussäännöt. Myös ajatus boosterliigasta syntyi: Pelaajat ostavat itselleen x määrän boostereita ja rakentavat niistä pakan, jolla pelataan turnauksia peli-illoissa. Jonkin ajan päästä pelaajat ostavat y määrän boostereita, joilla voi parannella pakkaansa. Jos tähän saisi sponsoria ORC:lta tai Fantasiapeleiltä, kustannukset uusille pelaajille saataisiin alemmas, joka laskisi heidän kynnystään liittyä mukaan. Samoin normaaleilla boostereilla pelattava drafti sisältäisi vähemmän komplekseja interaktiota verrattuna cube draftiin. Aleksanterilla on jo kolme omatekoista aloittelijapakkaa, joita lainaa mielellään.
Lisäksi osa veteraanipelaajista on osoittanut kiinnostusta Commanderiin. Pelimuoto on siitä hyvä uusille pelaajille, että viralliset aloituspakat ovat aika hyvä lähtökohta ja moninpeli on enemmän lautapelityyppinen peli. MTG on normaalisti 1v1 peli, joka voi tuottaa ikäviä kokemuksia, jos aina vain häviää kokeneemmille pelaajille; Commanderissa on helpompi päästä tekemään isoja asioita, jotka säväyttävät uusia pelaajia, ja toiselle sijalle pääseminen on jo saavutus. Pelimuodon ongelmat ovat pitkät yksittäiset pelit ja suuri määrä uusia kortteja. “Arms race” saattaa myös tulla ongelmaksi, jos joku pelaaja käyttää yltiö määrin rahaa. Toisaalta pelaajille budjetin helpottamiseksi voitaisiin sallia selkeät proxyt; uusille pelaajille/opiskelijoilla yksittäisten korttien ostaminen tuntuu todella kallille. Harkitaan Pauperia pelimuotona
Akateemisten roolipeliseurojen excursio 2021
Akateemisten roolipeliseurojen excursio (ARE) 2021 on toivottavasti talvella 2021 tapahtuva akateemisten roolipeliseurojen kokoontuminen, jonka järjestyminen todennäköisesti vaatii että ORC hoputtaa jotakuta tekemään jotakin, joten teemme näin.
Sotahuuto
SOS osallistuu jälleen Sotahuutoon, pohjoismaiden suurimpaan ja tunnetuimpaan keskiaikaisen sodankäynnin simulaatiopeliin, elokuussa. SOS myös mahdollisesti reinkarnoituu osittain ja käynnistää akyiiviharjoittelun syksyllä, mikäli rekry ja into riittää. Kauden avaus-, ja kaatosaunat ovat myös horisontissa. Pyritään osallistumaan harjoitusleireihin. harjoitusleirejä
Ropecon 2020
ORC:n osallistumisen laajuus Ropecon 2020 toimintaan on vielä epäselvää, mutta jollain tasolla ollaan mukana. Tänäkin vuonna tapahtuma järjestetään Messukeskuksessa mutta Ropeconin pyynnöstä ORC varaa tapahtumaa varten Smökin keittiöineen, Rantsun ja vierasmajat. Joka tapauksessa ainakin roolipelipuolella ollaan vahvasti mukana järjestämässä pelejä ja varsinkin Pathfinder Societya. Örkit saattavat auttaa myös auttaa 9th Age turnauksen järjestämisessä.
Yhdeydenpito muihin rooli- ja lautapeliyhdistyksiin
ORC pitää yllä suhteita muihin vastaaviin yhdistyksiin ja varsinkin akateemisiin roolipeliseuroihin. Näitä ovat esimerkiksi Alter Ego, Tyr, Excalibur ja CRYO. Osallistuttavia tapahtumia ovat ainakin Akateemisten Roolipeliseurojen Excursio ja merkittävät vuosijuhlat. Alter Egon kanssa on keskusteltu Alter Egolaisten mahdollisuudesta käydä vierailemassa ORC:in perjantaisissa peli-illoissa. Lisäksi leiritoiminnan puolella jatketaan hyvin alkuun lähtenyttä yhteistyötä Keski-Uudenmaan Roolipelaajien (Kurry) kanssa.
Tanssikurssi ja Linnan vastaanoton tanssiaiset
Syksyllä järjestetään yhteistyössä tanssiseura Linnean kanssa “vanhojentanssien” ja muiden historiallisten tanssien kurssi (6 kpl harjoituksia), joka huipentuu itsenäisyyspäivänä pidettäviin juhlallisiin Grand Ball -henkisiin tanssiaisiin itsenäisyyspäivän lähiseudulla. Tapahtuma on suunnattu kaikille tanssimisesta kiinnostuneille, ja tanssikurssin opetus lähtee aivan perusteista, joten aiempaa osaamista ei vaadita.
Fuksitoiminta
Fuksien hankinta on nykyisenkaltaisessa ilmapiirissä haastavaa, koska uusien opiskelijoiden ajasta kilpailevat paitsi kiltatoiminta, myös elektroninen pelaaminen. Tietokonepelaaminen ja perinteisempi rooli- ja lautapelitoiminta eivät kuitenkaan ole toisiaan poissulkevia asioita, mutta sen osoittaminen uudelle sukupolvelle vaatii entistä suurempia ponnisteluja. Meille tuli uudenlaista näkyvyyttä peli-iltojen siirtyessä yliopiston tiloihin. Syksyllä aiomme olla mukana erilaisissa fuksitapahtumissa, kuten Aalto-Partyssa ja lisäksi järjestämme fuksisaunan, pelileirin ja perinteiset Kuutamoulvojaiset tuoreille fukseille.
Uusia metodeja fuksien innostamiseen on toimiva MTG toiminta ja syksyllä kokeiltava bofferointi, minkä lisäksi ollaan yhteydessä kiltojen lautapeliporukoihin ja harkitaan yhteistyötä.
Www-sivut
Uudet sivut ovat toiminnassa ja näyttävät hyvältä.
Kirjastotoiminta
ORC jatkaa kirjastotoimintaansa aiempien vuosien tapaan. ORC:lle on kertynyt vuosien saatossa lahjoituksien ja omien hankintojen seurauksena hyvin laaja pelikirjasto, joka sisältää useita satoja lautapelejä, roolipelikirjoja, miniatyyrejä ja -pelejä, sekä useamman kymmenen keskiaikaista elämää käsittelevää lähdekirjaa. Kirjaston pelit ja kirjat ovat jäsenistön vapaasti lainattavissa. Uuden pelitilan myötä kaappien tila on rajatumpi, joten pyrimme pitämään esillä tärkeimmät teokset ja tarjoamaan mahdollisuuden hakea muita varastosta.
Vastuullisuus
Yhteiskuntavastuullisuutta silmälläpitäen yhdistykselle on laadittu ympäristösuunnitelma sekä yhdenvertaisuus- ja tasa-arvosuunnitelma, joka sisältää yhdistyksen eettiset periaatteet. Päätöksenteossa huomioidaan sukupuoli-, yhdenvertaisuus- ja ympäristövaikutukset. Tarpeen vaatiessa nimitetään jäsenistöstä vastuuhenkilöt vastaamaan ko. aihealueista.
Kansainvälisyys
ORC jatkaa kansainvälisyyden tukemista edistämällä kansainvälisten opiskelijoiden osallistumista rooli- ja lautapelitoimintaansa. Tiedotuksen jäsenlistalle tulevat joko (tyypillisimmin) sisältäen englanninkielisen tiivistelmän tai kokonaan englanniksi (lyhyet tiedotukset). Tunnetusti peli-illoissa ORC:n jäsenet väittelevät pelien yksityiskohdista sujuvasti useammalla eri kielellä. Viime vuosien aikana ORC:n toiminnassa onkin ollut mukana joka vuosi useampi aktiivinen ulkomaalainen vaihto-opiskelija. Miniatyyripelejä käydään pelaamassa ulkomailla nykyään usein, ja lähinaapurien aktiivisimmat pelaajat ovat tuttuja kasvoja turnauksissamme.
Vuosijuhlat
Tänä vuonna 30v, järkätään loppusyksystä
Markkinointi
Tehdään juliste ja levitetään sitä
0 kommenttia