Keitä me olemme?

ORC:n jäsenet, eli tuttavallisemmin örkit, ovat sekalainen joukko Aalto-yliopiston opiskelijoita ja muita laumaan eksyneitä. Örkkejä yhdistää rooli-, lauta-, kortti-, figu- ja näytelmäroolipelit lieveilmiöineen. Kiinnostus vain yhdestä osa-alueesta ei ole mikään este jäsenyydelle, ja oikeastaan on niin, että hyvin harva jaksaa harrastaa kaikkia edellä mainittuja.

Kaikille peleistä kiinnostuneille

Örkkien yhdistävä tekijä on kiinnostus peleihin. Jäsenten kiinnostuksen taso vaihtelee kevyestä harrastelusta totiseen kilpapelaamiseen. Kaikki aloittelijasta ammattilaiseen ovat ORC:iin tervetulleita.

Aalto-yliopiston opiskelijoille

ORC on ainutlaatuinen AYY:n puitteissa toimiva yhdistys. Vaikka lauta- ja roolipelit ovat nykyään lähempänä valtavirtaa ja monissa killoissa on omaakin pelitoimintaa, tarjoaa ORC valtakunnallisestikin laajasti skeneen liittyvää toimintaa ja materiaalia.

Porukan löytämiseen

Örkki tietää kuuluvansa joukkoon ja ORC onkin pääasiassa väylä tavata muita samanhenkisiä ihmisiä. Verkostomme tarjoavat mahdollisuuden löytää juuri etsimäsi ihmiset, oli kyseessä sitten roolipelikampanjan aloitus tai lautapelaamisen SM-kisajoukkueen kasaaminen.

Toiminta

Örkit harrastavat monenlaista ajanvietettä. Alla on esiteltynä niistä muutamia

Roolipelit

Perinteitä kunnioittaen

Perinteiset pöytäroolipelit ovat kuuluneet ORC:n valikoimaan aiva alusta lähtien. Nykyään järjestetään kiinnostuksen mukaan yksittäisiä pelisessioita, mutta pidempiäkin kampanjoita on nähty, kun kiinnostuneita on ollut paljon.

Lautapelit

Ydintoimintaa

Tärkein viikottainen ajanviete örkeillä on tätä nykyä lautapelaaminen. Lautapelejä pelataan Otakaari 1:n Hubissa joka tiistai ja perjantai viidestä eteenpäin.

Bofferointi

Kesäistä liikuntaa

Örkit harrastavat muutaman kerran vuodessa boffausta. Boffauskausi huipentuu jokakesäiseen sotahuuto-tapahtumaan, johon örkit osallistuvat SOS, Special Orc Service -nimellä.

Pelileirit

Arkea pakoon

Örkit jättävät Otaniemen 2-3 kertaa vuodessa lähtiessään viikonlopun mittaiselle seikkailulle sivistyksen ulkopuolelle. Luukin ja Sierlan leirikeskuksiin suuntautuvat reissut ovat täynnä pelailua, saunomista, uimista ja muuta vuodenaikaan sopivaa ohjelmaa.

Saunaillat

Rentoutumiseen

Rankat työt vaativat rankat huvit ja örkkien kohdalla se tarkoittaa saunailtaa. Tyypilliset saunaillat sisältävät lautapelejä, juotavaa sekä pikkupurtavaa ja ne kestävät pikkutunneille asti.

Tanssiharjoitukset

Syysiltojen iloksi

Syksyn tullen örkit suuntaavat tanssiharjoituksiin, joissa harjoitellaan historiallisia tansseja. Aikaisempaa tanssitaitoa ei keneltäkään vaadita, vaan mukaan voi tulle täysin aloittelijatkin. Harjoituksen huipentuvat itsenäisyyspäivän tienoilla järjestettäviin Linnan tanssiaisiin!

Heräsikö kiinnostus?

Ota yhteyttä

Örkit eivät pure

Tässä oli ennen lomake!